Hiekkaharjussa jatketaan aktiivista junioritoiminnan kehittämistä ja seuran tukemana pystymme tänäkin kesänä tarjoamaan aloitteleville junioreille ilmaista kurssitusta ja golfkerhoja.

Viime vuoden tapaan tänäkin vuonna projektin tarkoituksena saada mahdollisimman paljon uutta väkeä tutustumaan lajiin. Kun saamme seuran junioriharrastajien määrää kasvatettua, pystymme tarjoamaan myös laadukkaampaa opetusta useille eri ikä- ja tasoryhmille.

Tänä vuonna 9.5. alkaa kuuden kerran ilmainen golfkerho kahdelle eri ikäryhmälle ja järjestämme kolme ilmaista Green Card kurssia nuorisolle (14 – 21 v.).  Golfkerho jatkuu maksullisena juhannuksen jälkeen syksyyn saakka.

Olemme lisänneet tälle vuodelle yhden uuden harjoitusryhmän, jotta olemme saaneet aloittelijat kahteen eri ikäryhmään ja oman treeniryhmän hieman edistyneemmille junioreille, jotka haluavat harjoitella tavoitteellisemmin ja enemmän.

Lisäksi järjestämme yhden kesäleirin ajalla 10. – 13.6.

TUTUSTU JUNIORIRYHMIIN TARKEMMIN TÄÄLLÄ

Kaikissa junioritoiminnan asioissa lisätietoja antaa

Hanna-Leena Ronkainen

044 535 5967

hanna-leena@golfacademy.fi